sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Kyllä Harri, rakensin talon

Kulutin viikonloppuillat SketchUp -opetusvideon parissa ja sain rakennettua ensimmäisen kokonaisen taloni.
Video oli loistava, kiitos! Olin ehtinyt turhautua ohjelman parissa jo useita kertoja ja nyt tuntuu, että pääsin kunnolla eteenpäin oppimisessani.

Talosta sen verran, että onnistuin tekemään lähes kaiken videon mukaisesti. En lähtenyt matkimaan videolla tehtyä taloa ja osan jutuista jouduin skippaamaan kokonaan, koska niitä ei pystynyt tekemään nettiversiolla.

+ monipuolinen opetusvideo
+ paljon pikakomentoja, joiden en ollut tajunnut toimivan nettiversiossakin
+ kaksikerroksisuus oli kiva lisä
+ komponenttien käyttö, kopioiminen

- nettiversiosta puuttuivat: ikkunan- ja ovenkarmityökalu, ikkunanruututyökalu, kaide- ja kattotyökalu
-> Tämän vuoksi omat ikkunani ja oveni ovat kömpelön näköiset ja ympyrä''ikkunat'' ovatkin vain hengenvaaralliset luukut. Katto on täyshuijaus, mutta menee täydestä kuvissa. Kaiteiden teko oli tuskallista ja kärsivällisyys loppui totaalisesti parvekekaiteiden kanssa.
- renderointi - not gonna happen








torstai 9. huhtikuuta 2020

Etänäetana



Lavahommat etenee, tässä tämän hetken suunnitelmien mukaan Sketchupattu versio. Pöytä ei ole osa suunnitelmaa, nimettäköön se "Tahdoin kokeilla Marimekko-palloja, kuuskulmiota ja lasipintaa hassussa yhdistelmässä"-pöydäksi.

Syvällisen mietinnän alla on, mistä löydän Sketchupia pyörittävän koneen.

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Kohtaaminen höylän kanssa

Olipa kerran Roosa ja pieni pikkuruinen tasohöylä isin autotallissa. Saatiinpa ideaksi siistiä lautoja höylällä.

Mutta ollapa Roosa ja höylätäpä puolet olemassaolevasta puutavarasta huitsin hiiteen.

Mistakes were made ja tuli otettua ehkä pari kerrosta ylimäärästä laudan pinnasta. 
Mutta tulipahan nättiä lautaa! Ja söpö purukasa!



Kuvat eivät liity tapaukseen. Nyrkki oli yksi etätehtävistämme.


torstai 2. huhtikuuta 2020

Koronakaranteeni made me do it

Blogin ulkoasu on päivitetty nyt astetta selkeämmäksi. Tekstin selkeydestä ei sen sijaan tule olemaan vieläkään takuuta.

Tänään sanat tuntuvat erityisen tahmeilta.

Etäopetus ei ole mitään oikeaan koulunkäyntiin verrattuna. Savityöt unohtuu pöydälle kuivumaan ja kun silmä välttää, kolmevuotias taiteilija rapisuttaa kuivia savipaloja ympäri olohuonetta. Tietokone ei tue SketchUpia, Office-pakettia, Photoshopia tai OneNotea. Nyt aikaa olisi enemmän kuin normaalisti ja motivaatiota harjoitella tällä alalla tarvittavia ohjelmia. Mutta kun.

Koulussa opittuja rakennustaitoja ei pääse ylläpitämään, ellei itse hanki itselleen projektia toteutettavaksi. Vuokrakämpän seiniin ruuvausharjoittelua? Ruuvit syvälle seinään, kitit päälle ja kevyt hionta. Mutta kun, kiviseinään on vähän vaikeaa tehdä kannanupotusta.

Kaikki ei kuitenkaan ole ihan näin surkeasti. Luin tänään tyttäreni kanssa suurta eläinkirjaa. Kun olimme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että kameleontti ei ole antilooppi, hän osoitti sormellaan mursun kuvaa.

"Tässä on Mauri."
"Siis mursu?"
"Mauri. Se sinun opettaja."

Lapseni nostaa häiritsevän usein Maurin pöydälle.
Että näin.

Karanteeni made me do it part 666: juoksulenkki.
Juuri niin hirveää kun se voi olla yli vuoden tauon jälkeen. Nyt on hyvä pitää taas taukoa.