keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Kattokruunun kynttiläpadat

Viimeinen puristus ja vaivalloiset pyristelyt ennen joululomaa. 
Muoviset steariinivalumat muovattiin paikalleen kuumailmapuhaltimen avulla. Tämän jälkeen tartuin pistooliin ja ruiskin menemään maalaamossa. Kahden maalikerroksen jälkeen kynttilät näyttävät jo melko hyvältä. Patoihin tulee vielä lisää urtsupursotusta ja hurjia valumia padan reunojen yli. Saas nähdä, kuinka pitkälle ehditään ennen joulupukin saapumista. 

Tammikuussa hommat jatkuu minun osaltani Tampere-talolla työssäopissa.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kattokruunun pintakäsittelyä part 2

Kittauksen jälkeen alempi kerros (vanerinen) kehästä päällystettiin liima-vesi-seoksessa uitetuilla paperisuikaleilla.
Kehä pohjamaalattiin valkoiseksi ja lopulta se sai ensimmäisen kerroksen väriä. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Taustamaalaus

Kävin tutustumassa paikalliseen joulumarkkinameininkiin ja samalla katsastin ensimmäisen lavasteprojektini voinnin. 

Puistohuvilan edustalle rakennettu taustamaalaus korokkeineen näytti paremmalta kuin koskaan nätissä auringonpaisteessa. Lentopallotytön puolesta tuli kyllä vähän kylmä.